Lahjoitimme puuroa ministeri Väyryselle


Suomen World Vision lahjoitti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryselle lautasellisen puuroa. Puurolahja muistuttaa ministeriä siitä, että globaalit kriisit, kuten ruokakriisi, koettelevat kovimmin kehitysmaiden lapsia ja muita helposti syrjäytyviä ryhmiä.
Ministerille annettu puuro on yksi Lahjakaupan eettisistä lahjoista. Sen avulla ehkäistään kehitysmaiden lasten aliravitsemusta ja parannetaan perheiden ruokaturvaa.

Jatkuvasta nälästä kärsivien määrä on tänä vuonna ylittänyt ensimmäistä kertaa miljardin ihmisen rajan. Arviolta 3 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain aliravitsemuksesta johtuviin syihin. Lapsikuolleisuuden vähentämiseen keskittyvästä YK:n vuosituhattavoitteesta on täytetty vasta kolmasosa.

- Lapset, naiset ja vammaiset ovat maailman haavoittuva enemmistö. Suomen toteuttamaan kehitysyhteistyöhön tarvitaan selkeämpää vastuunjakoa ja ohjeistusta siitä, kuinka heidän oikeutensa huomioidaan esimerkiksi ruokakriisiin tai kauppapolitiikkaan liittyvissä ratkaisuissa, sanoo Suomen World Visionin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Sami Lahdensuo.

Järjestöjen yhteinen Älä unohda maailman enemmistöä -kampanja vaatii ns. läpileikkaavien teemojen parempaa huomioimista Suomen kehitysyhteistyössä. Teemoja on kolme: lasten ja muiden helposti syrjäytyvien ryhmien oikeuksien edistäminen, tasa-arvon vahvistaminen ja hiv/aidsin vastainen taistelu.
Ministeri Väyrynen saa kaikilta kampanjassa mukana olevilta kansalaisjärjestöiltä lahjan. Suomen World Visionin vuoro on tänään 22.10.

Puuroa lapselle lahjakaupasta.