Lahjaksi Lehmää pidetään hauskana ja luotettavana verkkokauppana                 

(28.9.2009)

Tuoreen asiakaskyselyn mukaan Lahjaksi Lehmä -eettisten lahjojen verkkokauppa on hauska ja kilpailijoista erottuva luotettava lahjakauppa. Sen toiminta on vastaajien mukaan kestävää kehitystä, jolla parannetaan kehitysmaiden lasten oloja lisäten samalla suuren yleisön ymmärrystä kehitysyhteistyöstä.

Lahjaksi lehmä -verkkokaupan toimintatapana on, että oikeita lahjoja toimitetaan oikeille ihmisille, toisin sanoen verkossa ostetut lahjat menevät perille juuri sellaisina kuin ne on kaupasta ostettu. Lahjoitukset toimivat osana Suomen World Visionin kehitysyhteistyön aluekehitysohjelmia, jotka kestävät keskimäärin 10-15 vuotta. Kaksi kolmaosaa verkkokaupan asiakkaista on kuitenkin sitä mieltä, että lahja voitaisiin toimittaa perille myös siinä muodossa kuin sitä eniten tarvitaan eli esimerkiksi vuohen sijasta voitaisiin antaa vaikkapa maatalouskoulutusta.

Kouluarvosanaksi Lahjaksi Lehmä -verkkokauppa sai asiakaskunnaltaan kiitettävän, ysimiikan. Kehittämistarvetta nähdään jonkin verran lahjatuotteiden päivittämistiheydessä.

Asiakkaista yli puolet ovat asioineet myös muissa eettisiä lahjoja myyvissä verkkokaupoissa. Tieto Lahjaksi Lehmä -kaupan olemassaolosta on tuttavan suosittelun lisäksi yleisimmin saatu televisiosta tai Google -hakukoneesta. Verkkokaupassa vieraillaan vähintään puolivuosittain, ja ostamista lahjakaupasta pidetään vaivattomana.

Vastaajia Lahjaksi Lehmä -verkkokaupan asiakkaiden keskuudessa toteutetulla sähköpostikyselyllä oli kaiken kaikkiaan 792 joista avoimia kommentteja antoi yli 150 vastaajaa. Myönteisen palautteen lisäksi avoimissa kommenteissa ilmeni toive informaatiosta lahjojen perillemenon toteutuksessa. Kunkin yksittäisen lahjan toimitusaikataulusta raportointi on käytännössä kuitenkin avustustoiminnan luonteen takia mahdotonta.

Toisen juuri tehdyn tutkimuksen mukaan on Lahjaksi Lehmä -verkkokauppa Suomen World Visionin toimintaa sosiaalisessa mediassa seuraavien parissa hyvin tunnettu. Järjestön facebook -sivuston jäsenistä peräti 92 prosentille on Lahjaksi Lehmä -verkkokauppa tuttu.